Jumat, 10 Februari 2017

The reason?

Oon tässä hieman miettinyt tätä juttua. Enemmänkin siis tätä kirjoittamista. Voiko tämä olla syy, miksei paino tipu? Stressaanko blogin pitämistä? Antaako netissä pyörivät miljoonat laihdutusblogit ja erinlaiset onnistumisen tarinat liian kovat paineet? Mietinkö alitajuisesti, että minun tulisi julkisesti todistaa koko maailmalle, että onnistun? Pitäisikö minun saada viikottain positiivisia tuloksia, että saisin pidettyä blogini mielenkiintoisena ja sitä kautta paljon lukijoita? Tälläisiä ajatuksia... Lähes päivittäin jollain tapaa mietin, että pitäisi tulla tänne kirjoittamaan. Todistamaan, että hyvin menee ja että kyllä täällä porskutellaan menemään. Harmittaa, kun ei ole kuvia julkaistavaksi. Rupesin asiaa oikeasti miettimään tarkemmin, Onko tässä SE syy?

Olen myös huomannut itsessäni, että mietin aika paljon mitä muut ajattelevat. Huomaavatko muut laihtumista tai muutoksia. Saatan jopa miettiä etten tahdo nähdä joitain tiettyjä ihmisiä, vanhoja tuttuja,  ennen kuin elopainosta on tippunut seuraavat -10kg. Eikö tämä ole jo sairasta?!
Miksi muiden mielipide on minulle niin tärkeä? Tässähän tehdään muutoksia itseä varten eikä muita. Miksi mulla tarvisi edes todistaa kenellekkään muulle yhtään mitään? Tässähän pitäisi ajatella omaa hyvinvointia, terveyttä. Ei mitä naapurin jaska tai joku ylä-asteen vanha tyttökaveri Sirpa mahtaa miettiä kaupungilla vastaan kävellessään.

Mietin myös, että tuovatkohan kaksi veljeäni jollain tapaa paineita.. Kummatkin heistä ovat harrastaneet kuntosalilla käyntiä useamman vuoden. Molemmat ovat timmissä kunnossa. Toinen kisailee painojutuissa harrastepohjalta ja toinen tekee omaksi ilokseen näyttääkseen hyvältä. Molemmat ovat tiputtaneet kiloja kovasti. Talvella massakuuria ja kesällä taas vatsalihakset näkyviin. Miksi pojat onnistuu vuodesta toiseen ja ite räpiköin perässä epätoivoisesti? Ihan kuin minulla tulisi heille todistaa, että kyllä siskokin osaa. Miksi? Eihän minulla tule tätä ajatella todistuksena pojille, vaan tämähän pitäisi olla edelleen omaksi parhaaksi?


Mistä nämä ajatukset oikein kumpuavat? Onko teillä samoja fiilisiä koskaan? Miten saisin iskettyä tuohon pääkoppaan, että kaikki tuollaiset ajatukset pitäisi nyt saada unohdettua ja keskittyä oikeasti vain omaan hyvinvointiin ja terveyteen.

Kamis, 09 Februari 2017

Edelleen liian vähän ruokaa?

Vaikka valmennukseni ruokapuolen ideana ei ole tarkkailla kaloreita tai niuhottaa tietyistä ruoka-aineista, oli valmentajani laskenut pitämieni ruokapäiväkirjojen perusteella kalorimäärät. Olin aika yllättänyt, että vaikka viime viikon ma-ti söin mielestäni suht. saman tyyppisesti, oli kalorimäärissä jopa 600kcal heittoa! Maanantaina n. 2000 kcal (maanantain rkp täällä) kun taas tiistaina vain 1400kcal.

Kävin siis eilettäin salilla tekemässä omatoimisen treenin, mutta valmentajani sattui oleman työvuorossa, joten treenin jälkeen vaihdoimme muutaman sanasen. Jutustelun lomassa valmentaja nakkasi, että onkohan ongelmana edelleen liian vähäinen energian saanti? Vaikka syön säännöllisesti 2-3 tunnin välein ja monipuolisesti, ei lasketut kalorimäärät ole riittävät ottaen huomioon, että treenejä kertyy viikolle 5-6. Päätimme, että testaamme nyt hetken sitä uutta menetelmää, eli treenin jälkeen heti Mass Whey proteiinipalkkari ja siitä 1-2 tunnin päästä hiilaripitoinen lämminruoka. Iltapalaksi myös hyviä hiilareita, kuten puuro ja ruisleipä ja jätetään rasvat pois. Mikäli tuolla ei saada painoa tippumaan, aikoo valmentaja ottaa kuulemma "järeämmät" otteet kehiin. Saa nähdä miten tässä käy :)

On jotenki huippu, kuinka omistaunut valmentaja on tähän minun valmennusjaksoon. Aina kun törmäilemme salilla, juttelemme ja kerron kuulumiset. Lisäksi joka kerta hän aina muistuttaa etten saisi stressata. Vaihtelemme myös s-postitse paljon ajatuksia ja kuulumisia, ja valmentajalta saapuvat viestit sisältävät aina jotain tsemppilauseita tai kuvia. Ihan parhautta tollanen :) Valmentaja saa kyllä aina hymyn huulille ja tsemppaavat kommentit jaksaa painaa eteenpäin huonoimpinakin päivinä. Kertaakaan ei ole tullut vielä ajatuksia, että rahat menisivät jollai tapaa hukkaan. Päin vastoin :)

Vaikka kiloissa ei olekkaan vielä tullut toivottuja tuloksia, olen tämän kuluneen 9 viikon aikana oppinut paljon tulevaisuuttakin ajatellen. Ja sehän se on ollut tarkoituskin. Oppia syömään ja liikkumaan terveellisesti ja monipuolisesti niin, että pärjään myös valmennuksen päätyttyä itsenäisesti sekä osaan lisätä näiden tärkeyden omiin arvoihin. Ei siis mitään hetkellisiä superdieettejä, vaan koko elämän mittainen pysyvä ja jatkuva muutos.

Hömpöttelyä

Sois TJ 1 aamu ja tämä mimmi aloittaa 3 viikon kesäloman! Ai että tuntuu hyvältä :) Ihka ensimmäinen kunnon ansaittu kesäloma! Wihii! Kovin suuria suunnitelmia ei ole, mutta jotain kumminkin.. kuten pakkaamista, treenaamista, rentoutumista, muuttoa, nukkumista ja piste iin päällä etelänmatka äitin ja pikkusiskon kanssa lämpimään. Tarkoituksena ottaa äkkilähtö jonnekin auringonpaahteeseen. Ykköskohteena tällä hetkellä joku Espanjan kaupunki, mutta mikäli äitiä lykästää passin kanssa niin saatamme suunnata kohti Turkkiakin. No saa nähdä miten käy ;)

Tuosta muutosta kerron vaikka ihan omana postauksena enemmän, mutta sen verran paljastan että meillä on kohta oma koti. Ja kyllä, paino sanalla oma! <3 Olen super onnellinen ja en malttaisi millään odottaa, että saadaan kamat kasaan ja alkaa laitteleen sitä uutta kotia omanlaiseksi. Home Sweet Home, vihdoin! <3

Mitenkäs treenien kanssa? No ihan siedettävästi. Edelleen motivaatio hukassa treenien suhteen. Ruokailut menee ok ja ei mitään lipsumisia. Mutta jotenki en saa tätä painavaa ahteria kovin taisteluitta liikkeelle. Vaikka käyn salilla ja olo on aivan loistava treenin jälkeen, luulisi motivaation ja tsempin siitä nousevat. Mutta silti, se lähteminen on yhtä hankalaa. Kuntosali käynnit oon aina tehny, mutta lenkkejä on nyt jäänyt välistä. Ei vain yksinkertaisesti jaksa.

Pidin nyt pari viikkoa tosiaan hieman omalla luvalla rennommin. En tehnyt kaikkia 3-4 lenkkiä mitä viikkoon olisi salien lisäksi kuulunut. Tällä viikolla salilla oli puhtia ihan eri tavalla. Salilla oli hyvä fiilis ja kehossa kuohus oikee sellanen onnistumisen fiilis. Missään vaiheessa treeniä ei tuntunut, että lihakset olisi valmiiksi ihan väsyneitä, ettei jaksaisi tehdä loppuun. Olo oli ihanan rento ja täynnä energiaa. Oon miettinyt, että tällänen 5 viikon raskaampi treeniputki ei oo mun juttu. Tollasessa tahissa en saa tarpeeksi palautusta, vaan melkeempä palan loppuun. Onko sekään sitten hyvä? Ajattelin nyt seuraavalla yhteistreenillä (huomenna) hieman jutella tosta valmentajan kanssa. Katsellaan mitä se on mieltä ja miten mennään tästä eteenpäin :)